Uusimmat
Tämän vuoden alussa perustettu Isännöinnin eettinen neuvosto antoi ensimmäisen lausuntonsa huhtikuussa. Neuvosto suositteli huomautuksen antamista isännöintiyritykselle.
Neuvosto katsoi lausunnossaan, että isännöintiyrityksen toiminta oli ollut eettisten ohjeiden kohdan 1. Toimii huolellisesti ja asunto-osakeyhtiön edun mukaisesti vastaista. Näin ollen neuvosto suosittelee huomautuksen antamista isännöintialan toimijalle.
Neuvoston pääsihteeri, Keskuskauppakamarin Raisa Harju kertoo, että kyseinen tapaus liittyi lukitusturvallisuuteen ja avainhallintaan, jotka olivat isännöintisopimuksen mukaisesti isännöintiyrityksen vastuulla.
Neuvosto totesi lausunnossaan, että lukitusturvallisuuden ja avainhallinnan huolellisessa järjestämisessä ilmenevät puutteet voivat johtaa merkittäviin omaisuusvahinkoihin, minkä vuoksi puutteisiin on suhtauduttava riittävällä vakavuudella. Avaimen tyypillä on kuitenkin merkitystä sen suhteen, miten kiireellisesti ja millä vakavuudella asiaan on suhtauduttava.
Neuvosto piti lausunnossaan pysäköintihallin avaimen etsintään käytettyä noin kahden kuukauden aikaa kohtalaisen pitkänä huomioon ottaen lausunnonpyytäjän lukitusturvallisuuden vaarantumisen.
Tämän vuoksi isännöintiyrityksen menettely myös avaimen katoamisen selvittämisen suhteen oli ollut jossain määrin huolimatonta. Esitetyn selvityksen perusteella kyseessä oli kuitenkin yksittäistapaus, jonka vuoksi huolimattomuuden katsottiin kokonaisuutena arvioiden olleen varsin lievää.
Näin ollen Isännöinnin eettinen neuvosto suositteli Suomen Isännöintiliitto ry:lle ja Isännöinnin auktorisointi ISA ry:lle huomautuksen antamista isännöintialan ammattimaiselle toimijalle. Päätös oli yksimielinen.
Lausunnosta annettu tiivistelmä löytyy täältä: https://kauppakamari.fi/ien/ien-1-2024/
Isännöintialan toimijan nimi julkaistaan lausuntotiivistelmässä vain silloin, jos neuvosto suosittelee lausunnossaan varoituksen antamista tai erottamista tai auktorisoinnin peruuttamista.
Neuvoston pääsihteeri Raisa Harju kertoo, että neljä kuukautta toiminnassa ollut neuvosto on vastaanottanut tähän mennessä kuusi lausuntopyyntöä, joista nyt ensimmäinen on ratkaistu.
”Tämä on varsin hyvä määrä ja osoittaa sen, että toimielimelle on ollut tarvetta”, sanoo Harju.
Isännöinnin eettinen neuvosto on isännöintialan itsesääntelytoimielin, joka toimii Keskuskauppakamarin yhteydessä. Isännöinnin eettisen neuvoston tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko tietty isännöintialan ammattimainen toimija menetellyt isännöinnin eettisten ohjeiden vastaisesti.
Lausuntopyyntöä ei voi tehdä yksittäinen osakas, vaan taloyhtiön tekemänä se vaatii aina hallituksen päätöksen. Myös eräät muut säännöissä määritellyt tahot voivat pyytää lausuntoa. Lausuntomaksu on 375 euroa.