Keskuskauppakamarin IPR- ja brändipäivässä esitellään ajankohtaisia tekijän- ja teollisoikeuksiin liittyviä lainsäädäntöhankkeita niin Suomessa ja EU:ssa. Tapahtumassa jaetaan myös ensimmäinen Vuoden Brändi -palkinto.
Keskuskauppakamarin lakimies Minna Aalto-Setälän mukaan IPR:t ovat jatkuvassa muutoksessa. Yritysten tulee aivan lähitulevaisuudessa pystyä huomioimaan Iso-Britannian ero eli brexit omien IPR:iensä osalta. Jos kova brexit toteutuu, eli joudutaan toimimaan ilman EU:n ja Iso-Britannian välistä sopimusta ilman siirtymäaikaa, liiketoiminnalla alkaa olla jo kiire sopeuttaa toimintansa tilanteen vaatimalla tavalla.
EU:ssa on loppusuoralla iso tekijänoikeutta koskeva hanke eli Copyright II-paketti. Sen keskeinen osa eli direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla tulee vaikuttamaan paljon niin yritysten kuin myös yksittäisten kansalaisten toimintaan sosiaalisessa mediassa. Direktiivistä saavutettiin poliittinen yhteisymmärrys 13.2.2019.
Samaan aikaan kun Suomessa on otettu ensiaskeleita uuden liikesalaisuuslain mahdollisuuksiin ja velvoitteisiin, ovat kilpailukieltosopimukset lainvalmistelun kohteena. Kilpailukieltosopimuksia koskevaa sääntelyä on ehdotettu muutettavaksi siten, että kilpailukieltosopimusten tarpeellisuutta, suojattavia tietoja sekä sopimusten laajuutta arvioitaisiin käytännön tapauksissa nykyistä tarkemmin. Asiaa selvitetään parhaillaan työryhmässä, jonka toimikausi on 27.9.2018 – 30.6.2019.
”Suomen eduskunnasta on tulossa täysin uudistettu tavaramerkkilaki, jonka uusista vaatimuksista jokaisen yrityksen tulee olla tietoinen. On tärkeää, että yrityksillä on hallussaan ajantasainen tieto, jotta ne osaavat suojata merkkinsä ja samalla oman brändinsä oikein”, Aalto-Setälä sanoo.
Muun muassa näihin seikkoihin keskitytään tulevassa, Keskuskauppakamarin järjestämässä IPR- ja brändipäivässä. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa, ja sen ohessa jaetaan myös Vuoden Brändi -palkinto.
Aalto-Setälä korostaa, että menestyvät yritykset investoivat brändiinsä suojaamalla sen asianmukaisesti. Keskuskauppakamari haluaa Vuoden Brändi -palkinnolla antaa tunnustusta suomalaiselle yritykselle, joka on IPR:ien näkökulmasta toiminut esimerkillisesti.
Tapahtuma on suunnattu lakimiehille, lakiasiainjohtajille, yritysjohdolle, brändijohtajille, brändivastaaville ja IPR-osaajille.