Uusimmat

Presidentti Trumpin huhtikuussa asettamien ja 90 päiväksi jäädyttämien lisätullien oli alunperin määrä astua voimaan keskiviikkona. Takaraja on siirretty elokuun alkuun. EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvottelujen ennakoidaan vakiinnuttavan jo käytössä olevat tullitasot.
”Yritykset ovat jo asennoituneet siihen, että tämä väliaikainen, korkeampi tullitaso on tullut jäädäkseen”, toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. ”EU:n tavoitteena on ollut estää nokittelun leimahtaminen täydeksi kauppasodaksi neuvottelemalla periaatesopimuksesta.”
Trump on painostanut alkuviikon paimenkirjeillään Yhdysvaltain kauppakumppaneita neuvottelupöytään. EU saattaa saada omansa lähipäivinä – ellei sopimusta synny.
Ailahteleva tullipolitiikka on saanut suomalaisyritykset kaipaamaan EU:lta kovia otteita. Keskuskauppakamarin ja ICC:n vientijohtajakyselyssä peräti 69 prosenttia vastanneista vientiyrityksistä toivoi EU:n asettavan Yhdysvalloille vastaavan tasoisia tulleja kuin Yhdysvallat EU:lle.
”Sinnikkäiden neuvottelujen tie on kuitenkin EU:lta oikea valinta”, Romakkaniemi sanoo. ”Samalla on tärkeää pitää EU:n valmistelemat vastatullit ja muut kauppapoliittiset toimet keinovalikoimassa, jos sopu jostakin syystä kariutuu ja Yhdysvallat laittaa korkeat tullit voimaan.”
EU:lle asetettu tuontitullitaso on 10 %, muutamin tuoteryhmäpoikkeuksin. Lisäksi autojen tullit pysyvät toistaiseksi 25 %:n tasossa sekä alumiinin ja teräksen tullit 50 %:ssä. Trump on kertonut aikeistaan määrätä kuparille 50 %:n tuontitullit, ja väläyttänyt lisämaksuja myös lääketeollisuudelle.
EU pyrkii saamaan neuvotteluteitse lievennystä sektorikohtaisille tulleille. Yhdysvallat on tavaraviennissä EU:n suurin kauppakumppani.
”Vapaakauppaa kannattaa puolustaa, ja monenkeskisille kauppajärjestelmille on yhä tilausta”, Romakkaniemi muistuttaa.