Pääekonomisti: Ei vielä elpymistä alkuvuodesta – Suomen bruttokansantuote polki paikallaan

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Pitkään odotettu talouden elpyminen antaa vielä odottaa itseään, sillä ainakaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sitä ei vielä päästy kokemaan. Suomen bruttokansantuote pysyi neljännesvuositasolla muuttumattomana eli 0,0 prosentin kasvussa. Vuositasolla oltiin kuitenkin 0,8 prosenttia viime vuotta ylempänä. ”Ei ollut häävi lukema”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Tilastokeskus julkisti tänään sekä ensimmäisen virallisen arvion alkuvuoden talouskasvusta että myös tuoreen tiedon huhtikuun kokonaistuotannosta. Vielä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ei pitkään odotettua talouden elpymistä päästy kokemaan.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen bruttokansantuote pysyi neljännesvuositasolla käytännössä muuttumattomana eli 0,0 prosentin kasvussa. Vuositasolla oltiin kuitenkin 0,8 prosenttia viime vuotta ylempänä.

”Ei ollut häävi lukema. Pitkään on odotettu Suomen talouden elpymistä, mutta näköjään odottaminen jatkuu”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Heikkoa lukemaa osattiin tosin pelätä, koska kuukausi sitten julkaistun ennakkotiedon mukaan bruttokansantuote oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vaatimattomassa 0,1 prosentin nousuvauhdissa. Nyt pienikin kasvu suli pois.

Vienti supistui, kulutus ja investoinnit kääntyivät kasvuun

Ennakkotietoihin verrattuna tänään saatiin tarkkoja tietoja kasvun rakenteesta bruttokansantuotteen alaerien osalta. Vienti supistui alkuvuodesta, mutta yksityisistä kysyntäeristä kulutus ja investoinnit kääntyivät ilahduttavasti kasvuun.

”Kotimaisen kysynnän piristymiseen on ladattu paljon odotuksia suhdanne-ennusteissa. Sitä taustaa vasten on ilahduttavaa, että yksityinen kulutus kääntyi jo alkuvuodesta edes hentoon kasvuun. Jatkossa kulutuksen nousun edellytykset vahvistuvat. Viennin osalta tilanne on epäselvempi, sillä kauppasotaan liittyvä epävarmuus saattaa tuoda kapuloita rattaisiin”, arvioi Appelqvist.

Tilastokeskus julkaisi myös huhtikuun kokonaistuotantoa kuvaavan tuotannon suhdannekuvaajan. Kuukausitasolla kokonaistuotanto nousi peräti 1,0 prosenttia ja päätyi 0,9 prosenttia viime vuoden tason yläpuolelle. Samalla tosin edellisen kuukauden lukemaa tarkistettiin reippaasti alaspäin.

”Vuoden toinen neljännes käynnistyi mainiosti. Yhdestä kuukaudesta ei saa vetää liian vahvoja johtopäätöksiä, mutta tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa”, sanoo Appelqvist.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Talous, Jukka Appelqvist