Uusimmat
Uudessa Virtuaalivisiitti maailmalla -sarjassa pureudumme Keskuskauppakamarin asiantuntijoiden kansainväliseen työhön korona-aikana. Tällä kertaa matkustetaan Washingtoniin.
Eheytyminen vaatii aikaa. Vallanvaihdos Valkoisessa talossa on tuomassa ennakoitavuutta USA:n politiikkaan. Tämä on näkynyt jo ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä kauppapolitiikassa. Radikaaleja linjanmuutoksia ei ole odotettavissa, vaikka tapa tehdä politiikkaa muuttuu ja diplomatia korostuu taas kansainvälisissä suhteissa. Maa on poliittisesti yhä jakautunut ja jää nähtäväksi, lähentääkö Trumpin ristiriitainen kausi lopulta valtapuolueet demokraatit ja republikaanit tekemään politiikkaa demokratian sääntöjen kunnioittaen vai jatkuuko populismi, tavalla tai toisella.
Kriisi kuriin, talous kasvuun. Presidentti Bidenin akuutein haaste on saada koronapandemia kuriin, missä apuna on tehokas rokotekampanja. Seuraavaksi on maan talous elvytettävä massiivisilla elvytystoimilla ja saatava kasvu-uralle. Jos näissä tavoitteissa nopeasti onnistutaan, voi Biden voittaa laajasti kansakunnan tuen puolelleen. Talouden toipuminen tuo myös mahdollisuuksia viedä uuden hallinnon lupaamia yhteiskunnallisia uudistuksia eteenpäin infrahankkeista terveydenhoitoon ja sosiaaliturvaan.
Amerikka ensin. ”Työtä amerikkalaisille” säilyy myös Bidenin kaudella talous- ja kauppapolitiikan keskeisenä periaatteena. Amerikka haluaa lisää tuotannollisia investointeja ja jopa teollisuuspolitiikan uudelleentuleminen on nähtävissä. Paikallisia toimijoita ja investointeja kannustetaan ja halutaan toteuttamaan julkisia hankintoja. Kansainvälisten toimijoiden voi olla vaikeampaa tarjota ratkaisuita julkisissa hankkeissa, elleivät ne ole osa paikallista tuotantoa. Talouden omavaraisuuden vahvistaminen on tavoitteena Euroopan ja Kiinan tavoin myös USA:ssa.
Diplomatian paluu. Ulkopolitiikassa diplomatian ja kansainvälisen yhteistyö merkitys korostuu, mutta peruslinjaukset säilyvät niin Lähi-idän, Kiinan, Iranin ja Venäjänkin osalta. Radikaaleja muutoksia Trumpin toimiin verrattuna ei ole tiedossa. Euroopalle tämä tarkoittaa sitä, että Kiinan suhteen USA odottaa vahvempaa tukea ja kumppanuutta EU:lta. Venäjän ja Iranin suhteen pakotteet eivät ole vähenemässä, ellei maissa poliittinen linja muutu, mutta tiettyä uudelleenarviointi esimerkiksi kauppasanktioiden osalta saatetaan tehdä, jos niiden uskotaan edistävän näiden maiden myönteistä poliittista kehitystä.
Vaikeita valintoja? Kiina-, Iran- ja Venäjä-suhteissaan tasapainoilevalle Euroopalle tämä voi tuoda tilanteen, jossa EU yhä selvemmin joutuu valitsemaan idän ja lännen kesken. Tämä voi näkyä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja taloussuhteissa. Suomelle vaikeuksia voi aiheuttaa kärjistyvät poliittiset ja taloudelliset suhteet, sillä perinteisesti olemme pyrkineet turvaamaan hyvät suhteet kaikkien suurvaltojen kanssa.
Luotettava Suomi. Euroopassa Suomi on USA:lle hyvä ja luotettava kumppani, jonka kanssa ei ole ollut ongelmia politiikassa eikä taloudessa. Suomen toivotaan olevan jatkossakin transatlanttisten suhteiden puolestapuhuja EU:ssa. Kahdenvälissä kauppasuhteissa Suomi nähdään osaavan ja neutraalina teknologiakumppanina Nokian johdolla. Viime vuosina myös tavara- ja palvelukauppa sekä keskinäiset investoinnit ovat olleet kasvussa. Uusin trendi on osavaltiotason yhteistyön kehittäminen maiden kesken. Presidentti Bidenin kaudella maiden välisten suhteiden uskotaan entisestään syventyvän ja kehittyvän.
Timo Vuori toimii Keskuskauppakamarin johtajana sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenenä ja komitean Transatlanttisen suhteiden ryhmässä. Presidentti Bidenin valinnan jälkeen hän on keskustellut eri vaikuttajien kanssa USA:ssa ja EU:ssa sekä vaihtanut näkemyksiä US Chamber of Commerce ja AmChamin edustajien kanssa. Viime viikolla Suomen USA-suurlähettiläs Mikko Hautala keskusteli asiasta Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan valiokunnan ja Metsäteollisuuden kauppapoliittisen ryhmän kanssa. Blogi perustuu Vuoren henkilökohtaiseen tilannearvioon eri keskusteluiden pohjalta.