EU-tulos asettaa isot puolueet uuteen asemaan – se on hyväksi Euroopalle

Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi Helsingissä torstaina 30. elokuuta 2018. Kuva: Roni Rekomaa.

Europarlamenttivaalien sunnuntaina ratkennut tulos oli Euroopan tasolla iso voitto Eurooppa-myönteisille puolueille.  Etukäteen povattu kansallismielisten ja EU-vastaisten populististen puolueiden suuri äänivyöry jäi näkemättä, vaikka populistiset puolueet kasvattivatkin äänimääriään. Lähes yhtä paljon äänimääriä kasvattivat myös Eurooppa-myönteiset vihreät puolueet.

Mielenkiintoiseksi vaalituloksen tekee kuitenkin uusi asetelma, jossa Euroopan suurimmat puolueet keskustaoikeistolainen EPP ja sosiaalidemokraattinen S&D eivät enää yhdessä muodosta parlamentin enemmistöä, huomauttaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

”Tilanne avaa toisaalta kahdelle suurimmalle puolueelle paljon mahdollisuuksia luoda erilaisia koalitioita liberaalien, vihreiden tai Emmanuel Macronin Renessanssi-puolueen kanssa. Enää politiikkaa ei voi europarlamentissa tehdä vanhalla tavalla. Tämä on hyvä asia Euroopalle”, sanoo Romakkaniemi.

Romakkaniemen mukaan EU-vaalien tulos tarkoittaa käytännössä sitä, että parlamentin puolueet eivät voi päättää asioista enää asia kerrallaan. Tämä uusi asetelma tullaan näkemään jo heti parlamentin järjestäytymisen jälkeen, jolloin komission puheenjohtajuutta tavoitteleva henkilö joutuu neuvottelemaan aiempaa huolellisemmin ja yksityiskohtaisemmin parlamentin enemmistöä edustavan puoluekoalition kanssa ohjelmastaan seuraavalle viisivuotiskaudelle.

”Syntyy selvempi hallitus-oppositioasetelma, jolloin ”hallituspuolueet” joutuvat tekemään tiiviimpää yhteistyötä ja sopimaan asioista keskenään, että päätökset saadaan vietyä parlamentista läpi”, Romakkaniemi sanoo.