Hintojen nousu jatkuu laaja-alaisena, eikä hidastumista ole näköpiirissä

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Tuoreiden Tilastokeskuksen inflaatiolukujen mukaan inflaatio kipusi lokakuussa 8,3 prosenttiin. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist pitää inflaatioluvuissa huolestuttavimpana seikkana sitä, että hinnat ovat nousseet laaja-alaisesti ja lähes kaikki hyödykkeet kallistuvat vauhdilla. Hidastumista hintojen kallistumisessa ei ole näköpiirissä, mutta Appelqvist pitää todennäköisenä, ettei inflaatio Suomessa nousisi enää merkittävästi ylemmäs.

Tilastokeskuksen mukaan inflaatio oli lokakuussa 8,3 prosenttia. Kuluttajahintoja nosti erityisesti sähkön kallistuminen ja asuntolainojen korkojen nousu. Samoin bensiinin ja dieselin hinnat olivat selvästi vuodentakaista tasoa korkeammalla, vaikka viime kuukausina polttoaineiden hinnat eivät ole enää kallistuneet. Myös elintarvikkeet kallistuivat rajusti: ruoan ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat viime vuoteen verrattuna peräti 15,7 prosenttia.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan inflaatioluvuissa huolestuttavin seikka on, että hintojen nousu on laaja-alaista.

”Jokseenkin kaikki hyödykkeet kallistuvat tällä hetkellä vauhdikkaasti. Myös ruoan ja energian hinnoista putsattu pohjainflaatio kiihtyi jo yli viiteen prosenttiin. Korkea pohjainflaatio kertoo laaja-alaisista hintapaineista eli siitä, että hintojen kallistuminen on juurtunut jokseenkin syvälle talouden rakenteisiin, eikä sitä selitä enää mikään yksittäinen tekijä tai pieni hyödykejoukko”, sanoo Appelqvist.

Kuluttajahinnat nousivat lokakuussa 0,9 prosenttia verrattuna syyskuuhun. Appelqvist arvioi, että vaikka bensiinin hinta laski kesän huippulukemista, erityisesti sähkön ja ruoan hinnan nousu tulevat kiihdyttämään inflaatiota vielä joitakin kuukausia.

”Myös kuukausitasolla kuluttajahinnat nousivat poikkeuksellisenkin vauhdikkaasti lokakuussa. Selitys siihen, ettei vuosi-inflaatio kiihtynyt tätä enempää on yksinkertaisesti se, että myös viime vuonna hinnat nousivat lokakuussa vauhdikkaasti. Mitään hidastumista hintojen kallistumisessa ei siten todellakaan ole havaittavissa. Vaikka bensan hinta on laskenut tuntuvasti kesällä mitatuista huippulukemista, on sen tilalle tullut uusia kroonisia inflaatioajureita, jotka eivät tule hellittämään nopeasti. Erityisesti sähkön ja ruoan kallistuminen kiihdyttävät inflaatiota vielä useiden kuukausien ajan”, sanoo Appelqvist.

Appelqvistin mukaan pidemmällä aikajänteellä on kuitenkin jonkinlaista helpotusta luvassa, eikä hän pidä todennäköisenä, että inflaatio Suomessa nousisi enää nykyiseltä tasolta merkittävästi ylemmäs.

”Suhdannetilanne on heikkenemisvaiheessa sekä Suomessa, että laajemmin euroalueella, ja lähestyvä taantuma tulee poistamaan hintapaineita taloudesta. Jo nyt on nähtävissä, että raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet selvästi korkeimmilta tasoiltaan, mikä pienentää yritysten kustannuspaineita. Vielä eivät hintapaineet kuitenkaan ole hellittäneet”, sanoo Appelqvist.

Toistaiseksi ei ole nähty inflaatiota rauhoittavaa kulutuskysynnän laskua, mutta Appelqvist arvioi kulutuskysynnän vaimenevan myöhemmin talvella.

”Kotitaloudet käyttävät paljon rahaa ja ylläpitävät kulutustaan osin säästöjen turvin palkkojen ostovoiman alentumisesta huolimatta. Myöhemmin talvella suhdanteen heikentyminen tulee kuitenkin jarruttamaan inflaatiokehitystä, kun kulutuskysyntä vaimenee”, sanoo Appelqvist.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Talous, Jukka Appelqvist