Keskuskauppakamari palkitsi vuoden kauppakamarilaiset

Vuoden kauppakamari ja kauppakamarilainen palkittiin Seinäjoella 12.-13.9. järjestetyillä kauppakamaripäivillä. Vuoden kauppakamariksi valittiin Helsingin seudun kauppakamari ja vuoden kauppakamarilaiseksi Max Moiseev.

Vuoden kauppakamariksi valittiin Helsingin seudun kauppakamari. Perusteluissa mainittiin, että kamarin jäsenmäärä on kasvanut, palaute on ollut hyvää ja kamarissa on otettu aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

”Takana on monen vuoden kehitys palveluissa. Olemme useamman vuoden kehittäneet palveluita ja tarjonneet niitä jäsentemme käyttöön”, Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki Perälä sanoo.

”Helsingin seudun kauppakamari on tehnyt valtavan hienoa työtä koko vuoden. Kamari on myös menestynyt kauppakamariryhmän yhteisillä arviointikriteereillä”, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen kehuu.

Vuoden kauppakamarilaiseksi valittiin Max Moiseev. Moiseev on Helsingin seudun kauppakamarin tietohallintojohtaja.

Moiseev sai äänestyksessä paljon ääniä eri puolilta Suomea. Perusteluissa mainittiin, että hän on tehnyt valtavan paljon hyvää työtä tietoliikenne- ja digitalisaatiohankkeiden kehittämiseksi.

”Max on mukava työkaveri. Hän on aina ystävällinen ja avulias, kiperissäkin tilanteissa. Jos kyseessä on kriittinen tilanne, hän on aina valmis tarttumaan toimeen – olipa kellonaika ja päivä mikä tahansa”, Horttanainen kehuu.