Uusimmat
Keskuskauppakamari pitää Euroopan komission julkaisemaa lainsäädäntöehdotusta EU-maiden yhteisestä koronarokotuspassista erittäin tervetulleena avauksena yhteiskunnan ja vapaan liikkuvuuden palauttamiseksi terveysturvallisesti. Rokotuspassi on osa Suomen ja EU:n exit-strategiaa sekä merkittävä tekijä Suomen taloudelle viennin ja tuonnin kannalta. Näin voidaan varmistaa, että yhteiskuntaa ei pidetä sulkutilassa tarpeettomasti eikä työpaikkoja ja yrityksiä kaadu turhaan.
”Suomalaisten yritysten kannalta on tärkeää, että rokotepassi saadaan käyttöön mahdollisimman pian ja matkustamista voidaan terveysturvallisesti avata”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood.
Keskuskauppakamarin helmikuussa tekemän vientiyrityskyselyn mukaan tärkeimmät keinot, joilla vientiä voidaan edistää, ovat yrityksen viennin avainhenkilöiden nopea rokottaminen ja yritysten asiantuntijoiden matkustamisen salliminen. Yritykset kokevat, että vientiä haittaa tällä hetkellä eniten työntekijöiden matkustusrajoitukset maiden välillä.
Komission ehdotuksen mukaisesti rokotepassin avulla matkustaja vapautetaan testauksesta tai karanteenista kolmen eri vaihtoehdon kautta. Todistus otetusta rokotteesta, negatiivinen testitulos tai todistus sairastetusta koronasta.
”Komission ehdotus perustuu viime kädessä jäsenmaiden väliseen vastavuoroisuuteen todistusten tunnustamisen osalta. On tärkeää, että Suomi edistää ehdotuksen etenemistä EU-tasolla. Jäsenmaiden omien, toisistaan eroavien todistusten sijaan on tärkeää, että EU-alueella saadaan aikaan yhtenäinen käytäntö”, Wood sanoo.
Euroopan unionin sisämarkkinoilla toimiville suomalaisille yrityksille on tärkeää, että EU-alueella saadaan aikaan ennustettavat ja yhtenäiset käytännöt jäsenmaiden välillä. Koronapandemia on iskenyt rajusti EU:n ytimeen, vapaaseen liikkuvuuteen.
”Matkustamisen mahdollistaminen on välttämätöntä Suomen taloudelle viennin ja tuonnin kannalta. Tällä hetkellä kenelläkään ei ole vastausta siihen, kuinka kauan joudumme tasapainoilemaan terveydensuojelun ja talouden avoimuuden välillä. Ehdotus on askel oikeaan suuntaan, jotta matkustaminen maiden välillä voidaan terveysturvallisesti avata”, Wood päättää.