Keskuskauppakamari: Työikäiset pikaisesti rokotuksiin työterveyshuollon avulla – rokotukset työpaikoille

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. Kuva: Liisa Takala.

Työikäisten rokotuskattavuus on jäämässä Suomessa tavoitteistaan samaan aikaan kun uudet, entistä tarttuvammat virusmutaatiot valtaavat alaa. Ratkaisu työikäisten nopeaan ja kattavaan rokottamiseen voisi olla työterveyshuollon ottaminen mukaan rokotuksiin kattavasti koko maassa, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. 

”Mediassa kerrotaan, että nyt rokotusvuorossa olevien ikäryhmien rokotuskattavuus laahaa jäljessä. Sen sijaan, että näitä ikäryhmiä syyllistetään, pitäisi miettiä, miksi nelikymppiset eivät hae rokotuksia. Voisiko olla niin, että työssäkäyvien, ruuhkavuosia elävien ihmisten ei ole tuosta noin vaan mahdollista lähteä toiselle puolella kaupunkia rokotuttamaan itseään?” Horttanainen sanoo. 

Horttanaisen mukaan työterveyshuollon avulla rokotukset voitaisiin järjestää esimerkiksi työpaikoilla, jolloin rokotusta varten ei tarvitsisi ottaa vapaapäivää tai edes poistua työpaikalta. Myös tieto omasta rokotusvuorosta saavuttaisi työntekijät nopeasti ja varmasti, jos rokotus järjestettäisiin työpaikalla tai työterveyshuollossa. 

”Useilla kunnilla ja isoillakin kaupungeilla on vain yksi rokotuspiste. Työterveyshuollon avulla pisteitä saataisiin muutoinkin lähemmäs ihmisten työpaikkoja”, Horttanainen sanoo. 

Työterveyshuolto on otettu joissain kunnissa mukaan hoitamaan rokotuksia, mutta useissa isoissakin kaupungeissa rokotukset hoidetaan vain julkisen terveydenhuollon kautta. Päätös tehdään kuntakohtaisesti. 

Suomi on rokotusten häntäpäässä täyden suojan osalta 

Suomi on tilastojen mukaan rokotusvauhdin kärkimaita, kun katsotaan vain ensimmäisen annoksen saaneiden määrää. Jos katsotaan sitä, kuinka moni on saanut kaksi rokoteannosta eli täyden suojan, on Suomi ihan häntäpäässä. 

Erityisen tärkeää rokotuskattavuuden nostaminen ja nopeuttaminen on nyt, kun entistä herkemmin tarttuva Intian virusmuunnos on päässyt leviämään myös Suomessa.  Vasta kaksi rokotetta antaa kunnon suojan Intian virusmuunnosta vastaan. 

”Rokotusvauhtia pitäisi nopeuttaa niin, että ensimmäisen ja toisen annoksen väliä lyhennettäisiin kuten Iso-Britanniassa on tehty. Jos ihmisiä ei saada nopeasti rokotettua kahteen kertaan, on vaara, että Intian virusmuunnos ennättää sairastuttaa monet sellaisetkin, jotka ovat ennättäneet saada yhden rokotuksen”, Horttanainen sanoo. 

Horttanaisen mukaan tämä tarkoittaisi vääjäämättä sitä, että yhteiskunnan avaaminen siirtyisi ja siirtyisi samaan aikaan kuin muu Eurooppa jo avautuu. 

”Nyt Suomen pitäisi tehdä kaikkensa, että rokotustahti nopeutuu ja mahdollisimman moni ihminen ennättää saada täyden suojan ennen kuin Intian virusmuunnos tai joku uusi vielä herkemmin tarttuva muunnos pääsee valtavirukseksi. Työterveyshuollon mukaan ottaminen auttaisi varmasti rokotuskattavuuden saavuttamisessa nopeasti ja sitä myöten yhteiskunnan avaamisessa ja elämän palautumisessa lähemmäksi normaalia”, Horttanainen sanoo. 

Kategoriat:Talous, Koronakriisi, Anne Horttanainen