Keskuskauppakamari ja Keskuskauppakamarin välimieslautakunta järjestivät suositun Finnish Arbitration Academy -välimieskoulun nyt viidettä kertaa. Koulutukseen osallistui 32 juristia, ja sen tarkoituksena oli kehittää osallistujien käytännön asiamies- ja välimiestaitoja. Nyt jo yli 140 suomalaista juristia on osallistunut välimieskouluun.
Välimieskoulu on Keskuskauppakamarin ja välimieslautakunnan järjestämä koulutusohjelma, jonka aikana perehdytään Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöihin ja välimieslautakunnan tapauskäytäntöön, välimiesmenettelyn keskeisiin periaatteisiin, välityssopimusten ja välitystuomioiden laadintaan, sovitteluun ja Keskuskauppakamarin sovittelusääntöihin sekä tuomioistuinmenettelyn ja välimiesmenettelyn liityntöihin.
Liike-elämän monimuotoistumisen ja kansainvälistymisen myötä myös riitojen määrä lisääntyy ja osa näistä riidoista ratkaistaan välimiesmenettelyssä tai sovittelussa. Välimieskoulun järjestämisellä Keskuskauppakamari haluaa palvella erityisesti suomalaista elinkeinoelämää siten, että riitojenratkaisuun on käytettävissä runsaasti osaavia asiamiehiä, sovittelijoita ja välimiehiä.
“Keskuskauppakamarissa on jo useamman vuoden ajan tehty johdonmukaisesti työtä sen eteen, että Suomesta saataisiin uskottava ja kansainvälisesti tunnustettu paikka riitojen ratkaisemiselle. Välimieslautakunnan palvelut pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa hyvin ja lautakunnan tunnettuutta myös kansainvälisesti on kasvatettu johdonmukaisesti”, toteaa Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan pääsihteeri Heidi Merikalla-Teir.
“Suomesta löytyy paljon välimiesmenettelyn asiantuntemusta. Välimieskoulu tukee osaltaan laajempaa asiantuntemuksen lisääntymistä. Välimiesmenettelyiden ja näissä menettelyissä annettavien välitystuomoiden laatu on meille välimieslautakunnassa ensiarvoisen tärkeää”, Merikalla-Teir sanoo.
Tärkeä osa lakimiehen työkalupakkia
Välimieskouluun on vuosien varrella osallistunut niin asianajajia, yritysjuristeja, tuomareita kuin yliopistojen ja viranomaisten edustajiakin. Koulutukseen on tietoisesti valittu osallistujia monipuolisesti ympäri Suomea ja eri ammattikunnoista. Myös verkostoitumisen tärkeys on tiedostettu.
Asianajaja Mikko Hakola Asianajotoimisto Hakola Oy:stä haki koulutukseen, koska hänen mielestään välimiesmenettelyn käyttöä riitojen ratkaisussa olisi järkevää lisätä.
”Se on mahdollisuus, jota erityisesti yritysten tulisi paremmin oppia hyödyntämään. Tätä silmällä pitäen välimiesmenettelyn kuuluisi olla yksi ahkerammin käytetyistä menetelmistä lakimiehen työkalupakissa”, Hakola sanoo.
Hakola kokee saaneensa paljon hyötyä koulutuksessa opitusta kokonaisuuden aikaisempaa paremmasta hallitsemisesta ja useiden tärkeiden yksityiskohtien oppimisesta. Hän pitää hyvänä, että koulutuskertojen alustajina käytettiin eturivin osaajia, jotka pystyivät siirtämään tietoa eteenpäin käytännönläheisesti.
”Koulutuskerroilla käytiin oleellisin osin läpi välimiesmenettelyn prosessuaalinen normipohja ja periaatteet sekä menettelyn kulku välimiesoikeudessa alusta loppuun niin välimiesten kuin parttien kannalta tarkasteltuna. Prosessin tärkeät yksityiskohdat otettiin huomioon”, Hakola kertoo.
Myös osakas Salla Suominen Avance Asianajotoimisto Oy:stä kiittelee välimieskoulun antia. Hän haki välimieskouluun, koska halusi syventää osaamistaan välimiesmenettelystä. ”Minua kiinnostavat välimiestehtävät ja uskon, että tämä koulutus tukee mahdollisuuksia edetä tuolla uralla”, hän kertoo.
”Välimieskoulussa ja sen tauoilla on käyty mielenkiintoisia keskusteluja aiheeseen liittyen. Suurimpana hyötynä kurssista näenkin käytännön vinkkien saamisen alan konkareilta ja kanssakäymisen välimiesmenettelyiden kanssa työskentelevien kollegoiden kanssa”, Suominen sanoo.
Välimieskouluun osallistuivat tänä vuonna seuraavat henkilöt:
Ville Ahtola (Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy), Pia Bräysy (Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy), Matleena Engblom (Asianajotoimisto Blackbird Oy), Kai Erlund (Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy), Mikko Hakola (Asianajotoimisto Hakola Oy), Martti Häkkänen (Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta), Tiina Järvinen (Asianajotoimisto Merilampi Oy), Helena Kalmanlehto (Asianajotoimisto Mäkitalo Rantanen & Co Oy), Anette Kavaleff (Oy Kavaleff Consulting Ab), Merja Kohonen (CLean Contract Oy), Thomas Kolster (Asianajotoimisto Krogerus Oy), Esa Kärnä (Asianajotoimisto Teräskulma Oy), Pasi Kärsämänoja (Asianajotoimisto Pasi Kärsämänoja Oy), Mikko Leppä (HPP Asianajotoimisto Oy), Jussi Liisanantti (Asianajotoimisto Socrates Oy), Tomi Luukkainen (Asianajotoimisto Bird & Bird Oy), Sten Olsson (Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy), Jukka Paloheimo (Roschier Asianajotoimisto Oy), Minna Poutiainen (KPMG Oy Ab), Antti Pulkkinen (Inventio Asianajotoimisto Oy), Tapio Rantala (Asianajotoimisto Lindfors & Co Oy), Kai Ritvala (Fondia Oyj), Kyösti Siltala (Dottir Asianajotoimisto Oy), Asta Siponen (Procopé & Hornborg Asianajotoimisto Oy), Osmo Sippola (Asianajotoimisto Sippola Oy), Timo Skurnik (Asianajotoimisto Nordia Oy), Tomi Sundholm (Asianajotoimisto Brander & Manner Oy), Salla Suominen (Avance Asianajotoimisto Oy), Jenniveera Tabell (Teollisuusliitto ry), Petri Tolppa (Asianajotoimisto Aalto Oy), Gerrit van Setten (van Setten Asianajotoimisto Oy). Yksi osallistuja ei halunnut nimeään julkaistavan.
Katso myös Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan verkkosivut.