Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikko suhdanne jatkui syksyllä

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan Suomen kokonaistuotannon suhdannekuvaajan lukemat paljastavat, että tuotanto on pysynyt lähes paikoillaan koko vuoden, ja vaikka kulutuskysynnän ja viennin elpyminen antavat toivoa, kasvu nojaa edelleen epävarmoihin tulevaisuudenodotuksiin.

Tilastokeskuksen mukaan kokonaistuotanto supistui syyskuussa 0,4 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Vuositasolla luvut olivat 0,2 prosenttia viime vuoden tason alapuolelle.

Samalla saatiin ennakollinen arvio vuoden 2025 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä. Tilastokeskus ennakoi bruttokansantuotteen supistuneen 0,1 prosenttia suhteessa edelliseen neljännekseen. Vuositasolla bruttokansantuote tippui peräti 0,9 prosenttia.

”Parasta mitä syksyn kasvuluvuista voi sanoa on se, että näyttäisi menneen jonkin verran paremmin kuin keväällä, jolloin tilanne oli erityisen vaisu. Bruttokansantuotteen supistuminen tasaantui, mutta mitään merkkiä kasvusta ei toistaiseksi ole näkyvissä kovan datan pohjalta”, toteaa Appelqvist.

Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuoden kolmena ensimmäisenä neljänneksenä, mutta vuoden päätteeksi kasvu hyytyi. Tänä vuonna ei kasvua ole toistaiseksi nähty. Parhaimmillaan on ylletty lähelle nollaa.

”Suhdanne-ennusteihin on ladattu kohtalaisen vahvoja kasvuodotuksia tulevaisuuden suhteen. Tällä hetkellä ensi vuotta koskevat ennusteet ovat hyvin samantapaisia kuin viime syksynä tehdyt ennusteet olivat vuoden 2025 osalta. Ne ennusteet eivät koskaan toteutuneet, mutta toivottavasti nyt osutaan paremmin lankulle”, sanoo Appelqvist.

Appelqvistin mukaan kuukausitasolla kokonaistuotanto vaihtelee kohtalaisen paljon.

”Elokuussa lukemat näyttivät jo hieman paremmilta, mutta syyskuussa nousutrendi ei saanut jatkoa. Isommassa kuvassa kokonaistuotanto on polkenut paikallaan koko vuoden”, sanoo Appelqvist.

Appelqvist muistuttaa, että jatkon suhteen myönteisille odotuksille löytyy kuitenkin perusteita sekä kotimaisen kulutuskysynnän elpymisen että viennin osalta.

”Kulutuskysynnän elpyminen vaikuttaa todennäköiseltä, mutta kovin pitkäaikaiseksi kasvun vauhdittajaksi ei kulutuksesta ole”, arvioi Appelqvist.

Tilastokeskus julkistaa tarkennetut tiedot vuoden kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteesta 28.11. Silloin saadaan myös tarkempaa tietoa kasvun rakenteesta eri kysyntäerien osalta.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Talous, Jukka Appelqvist