Uusimmat
Keskuskauppakamarin pääekonomistiksi on valittu valtiotieteiden ja filosofian maisteri Jukka Appelqvist. Appelqvist siirtyy Keskuskauppakamariin Danske Bankin ekonomistin tehtävästä. Appelqvist aloittaa tehtävässään 4.10.
Appelqvistilla on monipuolinen kokemus talouden seuraajana usealta eri toimialalta. Ennen nelivuotista uraa Danske Bankin ekonomistina Appelqvist työskenteli Eläketurvakeskuksen ekonomistina sekä muun muassa valtiovarainministeriön työmarkkina-analyytikkona ja Tilastokeskuksen suhdannetilastoihin keskittyvänä yliaktuaarina.
Appelqvistilla on valtiotieteiden maisterin ja filosofian maisterin tutkinnot Helsingin yliopistosta sekä Master of Arts tutkinto Marylandin yliopistosta Yhdysvalloista.
”Jukka Appelqvist tuo monipuolisella ekonomistin kokemuksellaan uutta osaamista Keskuskauppakamariin. Hänen johdollaan kehitämme talouden analyysiamme ja muun muassa julkaisemme säännöllisesti suhdannekatsausta, jonka pohjalla on vain kauppakamarien käytössä olevia tietolähteitä Suomen talouden kehityksestä”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.
”Olen todella innostunut aloittamaan työt Keskuskauppakamarissa tilanteessa, jossa Suomi ja maailma ovat toipumassa koronakriisistä. Suomi on selvinnyt kriisistä pelättyä paremmin ja nyt pitää varmistaa se, että suomalaiset ja yritykset pääsevät mukaan kasvuun, kun maailma avautuu. Keskuskauppakamarin pääekonomistina haluan edistää analyyttistä ja rohkeaa keskustelua sekä lähitulevaisuuden suhdannekehityksestä että julkisen talouden pidemmän aikavälin haasteista ja rakenteiden uudistustarpeista”, sanoo Appelqvist.