Mauri Kotamäki: Potilaan tila on vakava, mutta edellytykset pitkän aikavälin kuntoutumiselle ovat olemassa

Vastikään julkaistu saksalaisen Ifo-instituutin maailmantalouteen keskittyvä asiantuntijapaneeli puhuu karua kieltä talouden tilasta nyt ja lähitulevaisuudessa. Ifon World Economic Climate -paneelin trendi on ollut laskeva jo pidemmän aikaa.  

Kuva: Roni Rekomäki

Asiantuntijat odottavat merkittävästi alhaisempaa kasvua maailmankaupassa, heikompaa yksityistä kulutusta ja vähäisempää investointiaktiivisuutta. Kevääseen verrattuna paneelin asiantuntijat korostivat erityisesti heikkoa kysyntätilannetta ja riittämätöntä innovaatiotoimintaa.  

EU:ssa huolet kasvoivat kysynnän riittävyydessä, infrastruktuurin puutteissa sekä maailmankaupan esteiden lisääntymisestä.   

Talouden tilanne on stabiili, mutta odotukset lähitulevaisuudesta ovat huonot. Potilaan tila on vakava, mutta kaikki edellytykset pitemmän aikavälin kuntoutumiselle ovat olemassa. 

Onneksi reaalitaloudessa mene vielä ihan hyvin. Pidemmän päälle tällainen epävarmuus on myrkkyä. Jotain tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin – näin suuren pessimismin ja epävarmuuden tilassa roikkuminen ei voi jatkua loputtomiin. 

Ifo-instituutti on ylläpitänyt paneelia vuodesta 1990. Edellisen kerran maailman taloudellinen tilanne ja odotukset seuraavalle kuudelle kuukaudelle koettiin yhtä pessimistisiksi vuonna 2009. Euroalueella talousympäristö on ollut haastavampi ja yhtä huonoja lukuja ei tarvitse etsiä monenkaan vuoden takaa. 

On vaikea sanoa, mitä asiantuntijapaneelin luvut tarkalleen ottaen tarkoittavat. Mutta on selvää, että avoimelle ja viennistä riippuvaiselle Suomelle sekä maailman että euroalueen edelleen heikentyneet odotukset seuraavalle puolelle vuodelle on huono uutinen. 

Sitä kovasti odottelee valonpilkahduksia. Jotain, joka antaisi syitä taloudelliselle optimismille laajemmin. Valitettavasti näyttää siltä, että suhdanne vie vielä jonkin aikaa alaspäin. 

Parhaimmassa tapauksessa tilanne ratkeaa pienellä taantumalla. Pahimmillaan edessä voi olla jonkinlainen talouskriisi. Tästä näkökulmasta lievä taantuma ei tunnu kovin huonolta lopputulemalta. 

Ifo World Economic Survey julkaistiin maailmanlaajuisesti 11.11.2019 osoitteessa www.ifo.de. Suomessa kysely julkaistaan yhteistyössä Keskuskauppakamarin ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n kanssa. Kyselyyn vastasi 1230 talousasiantuntijaa 117 maasta lokakuussa 2019.