Uusimmat
Tänään julkaistut verotiedot osoittavat, että Suomen korkeita tuloveroja olisi varaa keventää. Seuraavan vaalikauden aluksi ansiotuloverotusta tulisi keventää kahdella prosenttiyksiköllä kautta linjan. Tämä tarkoittaisi noin kahden miljardin euron kevennyksiä. Keskimäärin palkansaajalle jäisi noin 800 euroa vuodessa enemmän käteen.
Kevennykset tulisi tehdä osana vihreää verouudistusta, joka kiristäisi kulutus- ja haittaveroja noin miljardilla eurolla. Työn verotuksen kohtuullistaminen parantaisi suomalaisen työn kilpailukykyä ja laskisi hintoja koko talouden tasolla. Kaikissa kotitalouksien ja yritysten palveluiden ja myös tuotteiden hankinnoissa kotimaisen työn verokiila on merkittävä komponentti.
”Veroale toisi taloudellisen aktiviteetin ja kulutuksen lisääntymisen kautta 30-50 prosenttia takaisin valtiolle veroina. Sen päälle tietysti se 100 prosenttia, joka jää ihmisille. Ihmisillä olisi paremmin varaa tehdä niitä vihreitä valintoja, joiden hinta on usein totuttua korkeampi”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemi painottaa veroalen ulottamista kaikkiin tuloluokkiin.
”Suomen veroprogression kiristyminen maailmanennätysluokkaan on seurausta siitä, että veronkevennykset on liian pitkään kohdistettu vain pienituloisille”, Romakkaniemi sanoo.
Keskuskauppakamarin ehdottaman uudistuksen seurauksena Suomen kokonaisveroaste alenisi noin yhden prosenttiyksikön verran.