Romakkaniemi: Taksimarkkinoiden avaaminen on kuluttajan etu

Hallituksen kilpailua lisäävillä hankkeilla on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan suuri henkinen merkitys Suomelle. Seuraavan hallituksen tulee jatkaa vähintään yhtä kunnianhimoisella linjalla ja vapauttaa asteittain työmarkkinoita sekä alkoholi- ja apteekkilainsäädäntöä.

Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kiittelee hallitusta heinäkuun alusta voimaan astuvasta taksiliikenteen kilpailun avaamisesta. Sunnuntaista alkaen taksiliikennettä voi harjoittaa kuka tahansa laissa säädetyt lupaehdot täyttävä toimija ja taksien hinnat määräytyvät markkinaehtoisesti.

Lisäksi asemapaikkasääntely muuttuu niin, että jatkossa taksi voi jäädä odottamaan kyytiläisiä myös ilmoittamansa asemapaikan ulkopuolelta, ja muilta paikkakunnilta voidaan tulla paikkaamaan kysyntää toiselle paikkakunnalle. Aiemmin tämä ei ole ollut mahdollista.

Muutokset ovat Romakkaniemen mukaan kaivattuja ja tarpeeksi suuria, jotta niiden avulla on mahdollista uudistaa toimialaa nykyajan ja kuluttajien tarpeisiin sopivaksi. Hänen mukaansa kilpailun edistäminen ja sääntelyn vapauttaminen ovat pääasiassa aina hyviä asioita.

“Kun hinnat tippuvat ja palvelu paranee, kuluttaja hyötyy. Uutta työtä syntyy ja lisäksi ympäristö kiittää, kun yksityisautoilun tarve vähenee. Paremmasta palvelusta on jo nyt nähty esimerkkejä, muun muassa kiinteään hinnoitteluun perustuvia palveluja sekä lukuisat kännykkäsovellukset, joissa voi esimerkiksi nähdä hintatiedot ja vertailla niitä. Muitakin erottautumiskeinoja varmasti vielä nähdään, mutta tämä ei olisi mitenkään mahdollista ilman nyt toteutettua sääntelyn purkua”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi muistuttaa, että murrosvaiheessa esiintyy aina ongelmakohtia. Tässä tapauksessa hän kehottaa pohtimaan tarkasti, kuinka syrjäseutujen taksipalvelut ja kuluttajien tarpeet huomioidaan uudistuksessa mahdollisimman hyvin. Romakkaniemi tähdentää, että luonnollisesti kaupungeissa, joissa valtaosa ihmisistä liikkuu, palveluiden saatavuus ja asiakaslähtöisyys paranee huomattavasti.

“Kuluttajalla on tästä lähtien entistä suurempi vastuu esimerkiksi hintojen tarkkailun osalta, sillä eri palveluntarjoajien hinnoissa tulee olemaan eroja. Ilmassa on kuitenkin ollut tämän suhteen turhaa pelottelua ja muutosvastarintaa. Vastaavissa uudistuksissa eri sektoreilla palvelu on parantunut ja hinnat laskeneet tai molempia”, hän sanoo.

Romakkaniemen mukaan nykyhallituksen kilpailua vapauttavilla hankkeilla, kuten alkoholilainsäädännön uudistamisella ja kauppojen aukioloaikojen vapauttamisella, on suuri henkinen merkitys huolimatta siitä, että monet konkreettiset uudistukset ovat olleet julkista huomiotaan pienempiä. Hän näkee, että seuraavan hallituksen on jatkettava entistä kunnianhimoisemmin ylikireän sääntelyn purkamista. Lähtökohdaksi tulisi ottaa kuluttajien ja yksittäisten kansalaisten pidemmän aikavälin etu.

“Jokainen toteutunut hanke on ollut selkeä askel eteenpäin kohti vapaampaa yhteiskuntaa. On tärkeää, että annamme elinkeinoelämälle sekä ihmisille meillä ja maailmalla signaalin siitä, että Suomella on tahto luoda uutta. Ja että uskomme siihen, että ihmiset ja yritykset tietävät itse mikä on heille parasta. Ei valtion tai virkamiesten pidä sitä sanella. Seuraavan hallituksen on jatkettava entistä kunnianhimoisemmin tätä työtä, agendallaan työmarkkinoiden sekä alkoholi- ja apteekkilainsäädäntöjen asteittainen, tietyin standardein tapahtuva vapauttaminen”, Romakkaniemi sanoo.

Mikä muuttuu 1.7. taksien osalta?

•Taksien luvanvaraisuus säilyy

•Kiintiöjärjestelmästä luovutaan•Hinnoittelu vapautetaan, mutta enimmäishinta mahdollinen

•Taksien asemapaikasta luovutaan, mutta pääasiallinen toiminta-alue pitää ilmoittaa

•Yrittäjäkurssista eroon

•Taksikuljettajavaatimukset eivät kevene alkuperäisen esityksen mukaisesti radikaalisti

•Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenneluvat ovat voimassa 10 vuotta myöntämispäivämäärästä.

Laatinut Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntija Kaisa Saario
Lisätiedot: kaisa.saario@chamber.fi