Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun voittajaksi 4H Suomen Taimiteko

Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari

Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Keskuskauppakamarin Vuoden vastuullisuusteko -kilpailussa voittajaksi äänestettiin 4H Suomen Taimiteko. Voittaja valittiin kahden finalistin väliltä yleisöäänestyksellä. Finalistin valintaa perusteltiin erityisesti sillä, että teko työllistää nuoria ja tekee konkreettisia toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi.   

4H Suomen Taimiteko palkittiin Keskuskauppakamarin järjestämässä Vuoden vastuullisuusteko –kilpailussa 4.11.2021. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Voittaja valittiin kahden finalistin väliltä yleisöäänestyksellä. Toisena finalistina oli Matkahuolto – Porvoon kyläkyyti. 

”Kumpikin finalisti pystyi teossaan yhdistämään ilmastovastuun ja sosiaalisen vastuun oivaltavalla tavalla. Finalistit antavat myös esimerkkiä siitä, miten vastuullisuutta ja yrityksen sosiaalista kädenjälkeä voi kehittää toiminnan koosta riippumatta”, Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Antti Turunen sanoo. 

4H-liitto iloitsi saamastaan tunnustuksesta. 

”Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun voitto on palkinto ja kiitos laajalle joukolle eri toimijoita. Taimiteko ei olisi syntynyt ilman ennakkoluulottomia kumppaneita, mutta ilmiöksi Taimiteon ovat tehneet toimintaan osallistuneet sadat nuoret”, Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski sanoo. 

Kilpailuun yli 160 ehdotusta 

Vuoden vastuullisuusteko -kilpailuun osallistui yli sata vastuullisuustekoa. Planet Companyn ja KPMG:n suorittaman esikarsinnan jälkeen Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunta arvioi yhteensä kymmentä tekoa. 

Vastuullisuuslautakunta painotti finalistien tekojen kekseliäisyyttä, ennakkoluulottomuutta sekä kykyä yhdistää eri vastuullisuusalueita uudella tavalla. Osallistujien joukosta nousi kaksi finalistia esille, jotka täyttivät nämä vastuullisuuslautakunnan asettamat kriteerit.  

”Usealla yrityksellä teot liittyivät ilmastonmuutoksen torjuntaan ja esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönottoon omassa toiminnassa. Teot olivat vaikuttavia ja esimerkillisiä monella tapaa, mutta kenties hieman yllätyksettömiä. Vastuullisuuslautakunta katsoi, että oman toiminnan hiilijalanjäljen- tai ympäristövaikutusten minimointi on nykyään keskeinen osa jokaisen vastuullisen yrityksen työtä”, Turunen sanoo. 

Lisätietoja kilpailusta: https://kauppakamari.fi/vastuullisuus/vuoden-vastuullisuusteko/ 

Kategoriat:Vastuullisuus, Muut