Julkaistu 15.9.2025
Ansiomerkkiuutisia

Motonet-ketjusta tunnettu joensuulainen Broman Group on palkinnut henkilökuntaansa Keskuskauppakamarin ansiomerkeillä jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Se oli yksi illan kohokohdista myös konsernin 60-vuotisjuhlissa toukokuussa.
Vain harva yritys voi ylpeillä henkilöstön yli 40-vuotisilla työsuhteilla. Tähän joukkoon kuuluu Broman Group, joka toukokuussa juhli 60-vuotistaivaltaan.
Kauppaneuvos Väinö H. Bromanin Joensuuhun vuonna 1965 perustama auto- ja varaosaliike on vuosikymmenten saatossa kasvanut pienestä perheyrityksestä yli 2 000 henkilöä työllistäväksi ja 480 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi konserniksi. Siihen kuuluvat Viroon ja Ruotsiin laajentunut Motonet-ketju, Varaosamaailma ja AD FIN varaosa- ja korjaamopalvelut sekä Broman Logistics.
Keväällä järjestettyjen kuusikymppisten yhteydessä palkittiin myös pitkän, yli 20-vuotisen työuran perheyhtiössä tehnyttä henkilöstöä. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajalla Juho Romakkaniemellä riittikin onniteltavia, sillä ansiomerkin saajia oli yhteensä 25. Heistä neljällä oli takana peräti neljä vuosikymmentä Bromanien leivissä.
Samalla palkittiin myös kauppaneuvos Harri Broman, joka sai elinkeinoelämän ansioristin työstään Suomen ja Pohjois-Karjalan hyväksi.
Pitkä työsuhde on arvokasta osaamispääomaa
Ansiomerkkien jako herkisti myös toimitusjohtaja Toni Stigzeliuksen.
”Kaupan alalla henkilöstön vaihtuvuus on tunnetusti varsin vilkasta, joten näin mittavat työurat ovat meille todella arvokasta osaamis- ja kokemuspääomaa. Se on kiitoksen ja palkitsemisen paikka”, Stigzelius toteaa.
Keskuskauppakamarin ansiomerkeillä on Broman Groupissa pitkät perinteet, sillä ensimmäiset jaettiin jo vuonna 1985 yrityksen 20-vuotisjuhlien yhteydessä. Siitä lähtien niitä on jaettu kymmenen vuoden välein aina yrityksen syntymäpäiväjuhlissa.
”Näin ansiomerkkien jaosta saadaan myös palkittaville juhlavampi ja mieleenpainuvampi tapahtuma”, Stigzelius huomauttaa. ”Ennen kaikkea ansiomerkki on kiitos tehdystä työstä. Ilman osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä olisi tällainen kasvukin ollut vaikeaa”, hän lisää.
Seuraavat jakojuhlat 2035?
Broman Groupissa palkitaan henkilöstöä muillakin tavoin ja muun muassa henkilökohtaisilla bonuksilla. Niissäkin ohjenuorana on tasapuolisuus sekä yrityksen ydinarvot: vastuullisuus, asiakaslähtöisyys, yrittäjyys sekä halu uudistumiseen ja kehittymiseen.
”Jaamme myös kesä- ja joululahjoja. Sellaisiksi valikoidaan tavaraa, jolle on ihan oikeasti käyttöä ja joka kannustaa ulkoiluun ja liikuntaan”, Sitgzelius kertoo.
Seuraavan kerran ansiomerkkejä saatetaan jakaa vuonna 2035, kun Broman Group täyttää 70 vuotta.