Julkaistu 12.9.2025
Ansiomerkkiuutisia

Risto Linturi on ollut tietoyhteiskunnan puolestapuhuja ja IT-alan visionääri 1980-luvulta lähtien. Nyt tuo työ on palkittu myös Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä.
Keskuskauppakamarin Kultaisen elämäntyön ansiomerkin saaneiden nimilista sai hiljattain täydennystä, kun siihen lisättiin helsinkiläisen diplomi-insinööri Risto Linturin nimi.
Linturi lukeutuu suomalaisen IT-alan pioneereihin. Työura alkoi Helsingin Puhelimen (nykyisin Elisa) tutkimuslaitoksessa vuonna 1977, jossa nuoren diplomi-insinöörin tehtävänä oli kehittää mikrotietokonesovelluksia. Työn hedelmänä oli muutamaa vuotta myöhemmin lanseerattu ja KotiSyp-nimeä kantanut automaattinen puhelinpankki.
1980-luvulla Linturi toimi tietokantaohjelmistojen maahantuojana ja tietotekniikan koulutusyrittäjänä. Kysyntää riitti ja R. Linturi Oy:stä kasvoi nopeasti alansa johtava palveluntarjoaja Suomessa.
Koulutusliiketoiminta myytiin sittemmin tytäryhtiön mukana Tieturille ja R. Linturi Oy keskittyi julkaisutoimintaan ja multimediaan.
Vuosina 1995–1998 Linturi oli oman toimensa ohella Helsingin Puhelimen teknologiajohtajana. Vuosituhannen vaihtuessa hän oli perustamassa ohjelmistotalo Innofactoria ja koulutusyritys Soveltoa. Innofactorin hallituksessa hän työskenteli viime kesään saakka.
Elinkeinoelämän arvokas tunnustus
Oman koulutusuransa lisäksi Linturi on tullut suurelle yleisölle tutuksi IT-alan kansantajuisena asiantuntijana. Hän on puhunut 1980-luvun lopulta lähtien tietoyhteiskunnan ja älykkään teknologian tarjoamista mahdollisuuksista, ennustanut niiden kehityssuuntia ja korostanut myös muutoksiin ja riskeihin varautumisen merkitystä.
Kultaisen elämäntyömerkin saaja oli huomionosoituksesta iloisesti ja lämpimästi yllättynyt. Useimmiten ne kuuluvat olleen asiakkaiden tilauksia tai puhe- ja seminaarikutsuja paitsi kotimaahan myös sen ulkopuolelle.
”Kansainvälisten suuyritysten, presidenttien ja ministereiden tilaisuuksissa olen ollut kuin Liisa Ihmemaassa”, Linturi naurahtaa.
Ansiomerkkihakemuksen tekijänä oli Innofactorin hallitus. Kultainen elämäntyömerkki myönnetään merkittävästä, vähintään 30-vuotisesta työurasta elinkeinoelämässä.
”Tällainen elämäntyöstä saatu tunnustus tuntuu todella arvokkaalta. Itse koen, että työni on ollut yritysten ruohonjuuritason sparraamista. Se on ollut kouluttamista, startup-yrittäjien tukemista sekä hallinnon auttamista, jonka myötä myös siellä nähtäisiin yrittämiseen liittyvät mahdollisuudet”, Linturi toteaa. Ansiomerkin hän sanoo päätyvän arvoiseensa juhlakäyttöön.
Paras kiitos pitkästä urasta
Innofactorin toimitusjohtajan Sami Ension mukaan ajatus kultaisesta ansiomerkistä virisi kesän korvalla, kun Linturi ilmoitti jäävänsä sivuun Innofactorin hallituksesta eikä jatkanut yhtiöstä tehdyn ostotarjouksen myötä enää myöskään sen omistajana.
”Pohdimme tarkasti, mikä olisi paras tapa muistaa yrityksen toista perustajaa ja pitkäaikaista hallituksen jäsentä. Päädyimme siihen, Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki olisi sellainen”, Ensio kertoo.
Hakemus kuului pysyneen koko ajan hyvin salassa. Siitä tiesivät Innofactorissa hallituksen lisäksi vain pari muuta henkilöä.
”Yli 14 vuotta pörssiyhtiönä on opettanut meitä pitämään tärkeät asiat myös salassa”, Ensio naurahtaa.