Uusimmat
”En ole koskaan kärsinyt huijarisyndroomasta, mutta koen saaneeni paikkani ansiotta. ”Rakastan työtäni ja niin myös perhettäni – kuinka yhdistää nämä järkevin tavoin. ”Työ on palkitsevaa, mutta välillä kovin yksinäistä. ”Ainoana naisena miesvaltaisella toimialalla tunnen itseni todelliseksi outolinnuksi – vaikka salaa nautinkin siitä. ”Kokemuksestani voisi olla hyötyä hallitustyöskentelyssä, mutta en osaa oikein tuoda itseäni esille.
Nämä ovat yleisimpiä mainintoja, jota olemme vuosien aikoina lukeneet naisjohtajien mentorointiohjelmien hakemuksista. Niitä ovat kirjoittaneet yli tuhat todella osaavaa ja pätevää johtajanaista kuvatessaan johtajuutensa urapolulla olevia haasteita.
Keskuskauppakamari on jo vuosikymmenen ajan pyrkinyt edistämään naisten etenemistä johtajapositioissa naisjohtajaohjelman avulla. Ohjelmaan kuuluu myös johtajanaisten mentorointi. Yli 300 johtajaa on jo osallistunut mentorointiprosessiin, jonka tarkoituksena on vauhdittaa osaavien naisten kulkua liiketoimintojen ylimpiin johtotehtäviin sekä pörssiyhtiöiden hallituksiin.
Edistystäkin on onneksi tapahtunut. Pörssiyhtiöiden hallituskokoonpanoissa naisia on keskimäärin 29 prosenttia. Ero miesten eduksi pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on kaventunut vuosikymmenessä 81-19 tilanteesta 73-27 tilanteeseen prosenteissa mitattuna. Valitettavasti naisia on kuitenkin edelleen liiketoimintajohtajista vain 14 prosenttia.
Johtajanaisten mentorointi on tärkeää, sillä se avaa heille ovia ja auttaa heitä saamaan uusia mahdollisuuksia. Se kasvattaa itseluottamusta usein edelleen miesten hallitsemissa liiketoimintaympäristöissä ja antaa apua niin arjen ajankäytön kuin verkostojenkin hallintaan. Kun meillä on enemmän naisia johtajina, monipuolistaa se johtoryhmiä ja hallitusten kokoonpanoja, mikä puolestaan tuo keskusteluun uusia näkökulmia. Se puolestaan parantaa päätöksentekoa ja vahvistaa organisaatiota vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Mentorointiohjelmaan kuuluvissa seminaareissa etsitään vastauksia haasteisiin, joita johtajanaiset kohtaavat urapolullaan sekä kuullaan innostavia puheenvuoroja johtamisesta, henkilökohtaisesta kehittymisestä, viestinnästä ja vaikuttamisesta. Myös verkostoituminen toisten ohjelmaan osallistuvien kuin myös mentoreiden kanssa on tärkeä osa ohjelmankokonaisuutta.
Mentoroinnissa mentoroitava ja mentori käyvät läpi yksilöllisesti kunkin mentoroitavan tilanteeseen ja asetettuun tavoitteeseen liittyviä asioita. Mentorit ovat hyviä kuuntelijoita, hyviä kysyjiä ja hyviä strategisia ajattelijoita, jotka todella haluavat olla mentoroitavan tukena. He tietävät myös, kuinka tavoittaa muita, jotka saattavat soveltua paremmin käsittelemään tiettyä mentoroitavan kohtaamaa ongelmaa. Mentorointi on yhteistyöllistä kumppanuutta, joka toimii parhaiten, jos molemmin puolin vallitsee rehellisyys. Parhaat mentorointisuhteet ovatkin hedelmällisiä niin mentoroitavan kuin mentoroijankin kannalta.
Tavalla tai toisella kaikkien johtajien tulisi osallistua mentorointisuhteeseen – mentoreina, mentoroitavina tai molempina.
Keskuskauppakamarin kahdeksas naisjohtajien mentorointiohjelma alkaa lokakuussa 2022. Hakuaika jatkuu 31.5.2022 asti. Ohjelmaan valitaan 40 naisjohtajaa hakemusten perusteella. Lisätietoja: