Lausunto CEF2-liikenneohjelman (2021-2027) monivuotiseen työohjelmaluonnokseen

Keskuskauppakamari kiittää mahdollisuudesta kommentoida CEF2-liikenneohjelman (2021–2027) monivuotista työohjelmaluonnosta.

Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan työohjelmaluonnos on hyvin tasapainoinen kokonaisuus, joka huomioi ansiokkaasti myös EU:n laajemmat tavoitteet liikenteen viherryttämisen ja digitalisaation näkökulmista.

Keskuskauppakamari korostaa EU-rahoituksen tehokasta hyödyntämistä Suomessa osana kansallisiin liikenneverkkoihin suuntautuvaa rahoitusta. Työohjelman painotus on vahvasti raideliikenteen edistämisessä, näin ollen Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan onkin ensiarvoisen tärkeää, että kansalliset suunnitelmat saadaan pikaisesti kuntoon, että EU-rahoitusta voidaan todellisuudessa hyödyntää, ottaen huomioon EU-tason aikataulun.

Työohjelmassa esitetty laaja rahoituspohja tarkoittaa myös ennakkovaikuttamisen entistä suurempaa merkityksellisyyttä, ettei rahoitusta myönnetä painotetusti sellaisille suurille hankkeille, mitä Suomessa harvemmin on. Laajan rahoituspohjan vaarana on, että isojen hankkeiden rahoituksen jälkeen pienemmille hankkeille jaetaan hyvin pieniä rahoitusmääriä.

Lisäksi Keskuskauppakamarin näkökulmasta Suomen tulisi nostaa keskusteluun se, että työohjelmaan lisättäisiin kirjaus takuista hankkeiden etenemiseen ja/tai miten ja milloin rahoitusta palautetaan uudelleenjakoon, mikäli hankkeet eivät etene. Tämä olisi sekä Suomen että EU-tason etu ja lisäisi läpinäkyvyyttä ja tasapuolisuutta eri jäsenmaiden kesken.  

Lisäksi johtuen Suomen maantieteellisestä laajuudesta ja harvaanasutuista alueista, Keskuskauppakamari korostaa, että työohjelmaan tulisi ehdottaa lisäystä, jonka avulla myös ydinverkkoon kuuluvia maanteitä voitaisiin rahoittaa, mikäli voidaan osoittaa toimien ympäristöhyödyt. Keskuskauppakamari näkee, että tässä yhteydessä on erittäin tärkeää tuoda esiin Suomen maantieteelliset olosuhteet.

Lisäksi Keskuskauppakamari esittää seuraavia yksityiskohtaisia huomioita työohjelmaluonnoksesta:

  • On erittäin hyvä, että Motorways of the Seas ei rajaudu vain ydinverkon satamiin työohjelmassa.
  • Ratamelun osalta rahoitus ei ole Suomen hyödynnettävissä sellaisenaan kuin se esille tuotu työohjelmassa, tämän osalta Keskuskauppakamari korostaa yhteistyötä ehtojen muuttamiseksi yhdessä Ruotsin kanssa, joka on samassa tilanteessa.
  • Sotilaallisen liikkuvuuden rahoitus hyvin pieni, Keskuskauppakamari kuitenkin toivoo, että sotilaallisen liikkuvuuden rahoitusta pyrittäisiin hyödyntämään myös Suomessa aiottua laajemmin.
Kategoriat:Liikenne