Uusimmat
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa (VN/4278/2023) otsikkoasiassa. Keskuskauppakamarin kiittää mahdollisuudesta lausua ja esittää lausuntonaan seuraavaa.
Keskuskauppakamari tukee osaamiseen perustuvaa maahanmuuttoa vauhdittavia esityksiä ja pitää maahanmuuton lisäämistä ensiarvoisen tärkeänä Suomelle osaavan työvoiman saatavuuden kannalta, mutta myös väestörakenteen muutokseen liittyviin haasteisiin vastaamiseksi. Suomi tarvitsee uutta työvoimaa, mutta myös laajemmin uusia veronmaksajia.
Hallituksen esityksen keskeisenä tavoitteena on laskea EU:n sinisen kortin myöntämiseen liittyvää palkkarajaa 1,5:stä 1,0:aan. Esitetty palkkaraja on 1,0 kertainen suhteessa Suomen keskimääräiseen bruttovuosipalkkaan. Keskuskauppakamari pitää esitystä kannatettavana. Muutos yhdenmukaistaisi linjaa siksi, että kansallisen erityisasiantuntijan oleskeluluvan palkkaraja on jo nyt vastaava 1,0. Muutos lisää EU:n sinisen kortin houkuttelevuutta vaihtoehtona kansalliselle erityisasiantuntijan oleskeluluvalle, mitä voi pitää hyvänä asiana.
Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että erityisasiantuntijan osaamista ei mitata ainoastaan suoritetulla korkeakoulututkinnolla, vaan tunnistetaan myös muulla tavoin hankittu korkea osaaminen ja ammattipätevyys. Keskuskauppakamari kannattaa esitystä, että lupaa ei peruta välittömästi luvan haltijan jäätyä työttömäksi. Odotusajan tulisi kuitenkin olla vähintään kuusi kuukautta esitetyn kolmen kuukauden sijaan, jotta erityisasiantuntijalla olisi riittävästi aikaa ja tosiasiallinen mahdollisuus työllistyä uudelleen Suomessa.
Hallituksen esityksessä esitetään direktiivin mukaisesti, että Maahanmuuttoviraston on tehtävä päätös lupahakemuksesta 90 päivän kuluessa siitä, kun täydellinen hakemus on jätetty vireille tai 30 päivän kuluessa, mikäli kyse on sertifioidusta työnantajasta. Keskuskauppakamari huomauttaa, että tavoitteena pitäisi olla viikon käsittelyaika, kuten hallitusohjelmassa on linjattu erityisasiantuntijoiden lupakäsittelyajan tavoitteeksi.