Genelec voitti Vuoden brändi 2023 -palkinnon

Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja brändiviestintäpäällikkö Mari Primetta. Kuva: Johanna Kaukovaara.

Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailussa voiton vei Genelec. Brändi valmistaa Iisalmessa laadukkaita kaiutinjärjestelmiä. Valintaa perusteltiin muun muassa sillä, että brändin ainutlaatuisuuden ja uudistumisen voimana ovat tutkimus, innovaatio ja IPR sekä henkilöstön sitoutuneisuus. Genelec on kasvanut kansainvälisesti hyvin tunnetuksi brändiksi.

Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -palkinnon sai Genelec Oy, joka on vuonna 1978 perustettu kaiutinjärjestelmiä valmistava perheyritys. Genelec palkittiin Keskuskauppakamarin Suuri brändipäivä -tilaisuudessa tiistaina 18.4.2023. 

”Genelec kehittää ja valmistaa tuotteitaan Suomessa. Brändi rakentuu yrityksen ydinarvojen pohjalle ja perustuu osaamiseen samoin kuin ihmisten kukoistamiseen. Brändin ainutlaatuisuuden ja uudistamisen voimana ovat tutkimus, innovaatio ja IPR sekä henkilöstön sitoutuneisuus”, kehuu Vuoden brändi -raadin puheenjohtaja Marja-Leena Mansala.

Brändityön ja aineettomien oikeuksien ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati valitsi voittajan lukuisten korkeatasoisten brändien joukosta. Kriteereihin kuuluivat muun muassa brändin tarina, asiakaskokemus, miten brändi näkyy liiketoiminnassa, miten henkilöstö on sitoutunut brändiin, uusiutuminen, digitaalisuus, innovatiivisuus, viestintä ja brändin suojaaminen. 

”Genelec on pysynyt uskollisena lähtökohdilleen eikä ole lähtenyt rönsyilemään. Lisäksi kestävä kehitys on yhtä tärkeää kuin äänen laatu tai kannattavuus. Genelec on tinkimättömällä toiminnallaan kasvanut kansainvälisesti hyvin tunnetuksi brändiksi”, sanoo Mansala.

Genelec otti tunnustuksen vastaan ilolla 

”Olemme erittäin otettuja saamastamme Vuoden brändi -palkinnosta. Tämä tunnustus kuuluu koko Genelec Oy:n henkilöstölle, kumppaneillemme ja asiakkaillemme, joiden kanssa olemme yhdessä luoneet tarinaamme. Olemme ylpeitä siitä, että olemme saavuttaneet ainutlaatuisen brändin position kansainvälisesti omalla alallamme pysymällä uskollisena asiakkaillemme, arvoillemme ja missiollemme, jotka ovat ohjanneet meitä alusta lähtien”, kiittelee Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian.

Naghianin mukaan Genelec haluaa olla esimerkkinä myös muille siitä, että pitkäjänteisellä työllä laadusta tinkimättä voi saavuttaa suuriakin unelmia.

“Brändimme perustuu olennaisesti asiakkaille tuomiimme innovatiivisiin ratkaisuihin, jotka ovat tehneet meistä jo 45 vuoden ajan innovaatio- ja laatujohtajan alallamme. Huipputeknologian ja taiteen risteyskohdassa toimiminen sekä kestävä kehitys ovat myös olennainen osa brändi-identiteettiämme. Haluamme olla inspiroiva esimerkki siitä, että pieneltäkin paikkakunnalta voi nousta alansa markkinajohtajaksi ja kansainväliseksi johtavaksi brändiksi pitkäjänteisellä työllä ja laatu edellä. Tämä palkinto kannustaa meitä jatkamaan tinkimätöntä työtämme ja toivomme, että se innostaa myös muita uskomaan omaan tekemiseensä ja unelmiensa saavuttamiseen”, sanoo Naghian.

Lisätietoja:

Varatuomari Marja-Leena Mansala
Vuoden brändi -raadin puheenjohtaja
040 736 2035

Kategoriat:Tapahtumat, Minna Aalto-Setälä