Keskuskauppakamari palkitsee jälleen Vuoden vastuullisuusteon, tekoja voi ilmoittaa kilpailuun 7.10.2022 saakka

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala. Kuva: Elmo Eklund.

Keskuskauppakamari haluaa nostaa esille yritysten vastuullisuustyötä ja järjestää jälleen Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun. Kilpailun tarkoituksena on lisätä tietoisuutta yritysten tekemästä vastuullisuustyöstä ja nostaa esille niin pieniä kuin suuriakin vaikuttavia vastuullisuustekoja. Vuoden vastuullisuusteko valitaan yleisöäänestyksellä ja palkitaan Keskuskauppakamarin Suuressa Yritysvastuupäivässä 16.11.2022.

Vuoden vastuullisuusteko -finalistin tulee teollaan edistää yhtä tai useampaa YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, olla innovatiivinen ja oivaltava sekä tuottaa positiivisia vaikutuksia ympäristöön, ihmisiin tai yhteiskuntaan.

”Haluamme tuoda näkyville yritysten ja organisaatioiden innostavia ja oivaltavia tekoja, jotka edistävät kestävää kehitystä. Jokaisen yrityksen ja organisaation toimintaa tarvitaan, kestävää tulevaisuutta rakennetaan yhdessä”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala.

Vuoden vastuullisuusteko palkitaan tänä vuonna toisen kerran, vuonna 2021 ensimmäisenä Vuoden vastuullisuustekona palkittiin 4H Suomen Taimiteko.

Vuoden vastuullisuusteko -kilpailuun osallistutaan Planet Company -palvelun kautta

Kilpailun yhteistyökumppanina toimii The Planet Company Oy. Yritykset ja organisaatiot voivat ilmoittautua mukaan kilpailuun Planet Company -palvelun avulla jakamalla kilpailuun osallistuva teko verkkoalustalla, ja läpäisemällä Planet Company -asiantuntijaverkoston toteuttama teon esiarviointi. Kaikki verkkoalustalle 8.10.2021 – 7.10.2022 hyväksytyt teot ovat automaattisesti mukana Vuoden vastuullisuusteko -kilpailussa, ja saavat myös näkyvyyttä palvelussa. Vastuullisuustekojen jakaminen Planet Companyn alustalle on veloituksetonta. Vastuullisuustekoihin voi myös tutustua Planet Company -verkkopalvelussa. 

”Tarve ymmärrettäville ja asiantuntijoiden vahvistamille vastuullisuusteoille on suuri, koska puhetta on jatkuvasti enemmän ja enemmän. Haluamme palvelun avulla mahdollistaa aidosti vaikuttavien vastuullisuustekojen ja niiden tekijöiden esille nouseminen. Vuoden vastuullisuusteko -kilpailu tukee loistavasti tätä päämääräämme”, sanoo The Planet Companyn toimitusjohtaja ja perustaja Jussi Korpikoski.

Kilpailun finalistit valitsee Keskuskauppakamarin riippumaton vastuullisuuslautakunta

Vaikuttavimpien tekojen esiseulonnan jälkeen Keskuskauppakamarin riippumaton vastuullisuuslautakunta valitsee Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun finaaliin kolme vaikuttavimmaksi valitsemaansa vastuullisuustekoa. 

Vuoden vastuullisuusteko valitaan yleisöäänestyksellä

Kolmen Vuoden vastuullisuusteko -finalistin keskuudesta voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestys alkaa Keskuskauppakamarin verkkosivuilla maanantaina 7.11.2022 klo 9 ja äänestysaika päättyy keskiviikkona 16.11.2022 klo 16.00. Vuoden vastuullisuusteko -palkinto luovutetaan 16.11.2022 Keskuskauppakamarin järjestämässä Suuressa yritysvastuupäivässä. 

Lisätietoja Vuoden vastuullisuusteko -kilpailusta: https://kauppakamari.fi/vastuullisuus/vuoden-vastuullisuusteko/

Keskuskauppakamarin Suuri yritysvastuupäivä on vuosittainen ajankohtaisfoorumi, jossa käsitellään vastuullisuuden merkitystä yritystoiminnassa. Scandic Grand Centralissa Helsingissä iltapäivällä 16.11.2022 järjestettävä tapahtuma on suunnattu yritysjohdolle, päättäjille, vastuullisuusjohtajille, vastuullisuusasiantuntijoille, yritysten ja organisaatioiden vastuullisuusasioista kiinnostuneille sekä brändi- ja viestintävastaaville.

Anne Vanhala

Vastuullisuusasiantuntija

+358 50 339 1625

Kategoriat:Vastuullisuus, Anne Vanhala