Uusimmat
Kotitalouksien luottamus talouteen on edelleen heikkoa, selviää Tilastokeskuksen luottamusindikaattorista. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan toistaiseksi ei löydy edellytyksiä sille, että luottamus olisi palaamassa normaaliksi. Hyvä työllisyyskehitys on kuitenkin kannatellut kotitalouksien ostovoimaa, mutta edelleen kalliimpien ostosten tekemiseen halukkuus on vähäistä.
Kotitalouksien luottamuksessa mitattiin pienimuotoista elpymistä maaliskuussa, mutta yleistunnelma on edelleen synkeä. Tilastokeskuksen aamulla julkistamien luottamusindikaattori sai maaliskuussa arvon -10,8. Vastaava lukema oli helmikuussa -11,9, eli suunta on juuri nyt nouseva, mutta edelleen ollaan kaukana tavanomaisesta. Luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -2,2.
Kuluttajaluottamus on silti selvästi parempaa kuin viime vuoden lopun synkimmissä arvioissa. Joulukuussa luottamus kävi kaikkien aikojen pohjalukemassa, joka oli -18,5.
”Suhdanneuutiset ovat olleet viime aikoina voittopuolisesti pelättyä parempia, mikä on piristänyt kotitalouksien odotuksia alkuvuodesta. Toisaalta tunnelmat ovat monella tapaa ristiriitaisia. Sota jatkuu Ukrainassa, valtio velkaantuu Suomessa, ja inflaatio riehuu edelleen korkeissa lukemissa, joten toistaiseksi ei mitenkään löydy edellytyksiä kotitalouksien luottamuksen palautumiselle normaaliksi”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Halukkuus asuntojen, autojen ja kestokulutustavaroiden ostoon hyvin heikkoa
Työllisyyskehitys on ollut talvella ennustettua parempaa, mikä on kannatellut kotitalouksien yhteen laskettua ostovoimaa inflaation kiihtymisestä huolimatta.
”Omalla kohdalla koettu työttömyyden uhka nousi maaliskuussa, mutta tilanne on yhtä melko tavanomainen. Työttömyyden pelko ei ole lähelläkään sellaisia lukemia, joita on historiallisesti mitattu synkimmissä suhdannejaksoissa. Kotitaloudet tuntuvat uskovan työmarkkinoiden osalta tulkintaan lievästä taantumasta”, sanoo Appelqvist.
Kotitalouksilla ei kuitenkaan riitä luottoa siihen, että ylikuumentunut inflaatiotilanne olisi nopeasti hellittämässä. Keskimäärin kuluttajahintojen arvioidaan nousevan seuraavan vuoden aikana 5,3 prosenttia. Samalla halukkuus asuntojen, autojen ja kestokulutustavaroiden ostoon on säilynyt hyvin heikkona.
”Talvesta on selvitty eivätkä pahimmat pelot energiakriisistä toteutuneet. Juuri nyt riittää uskoa siihen, että suoranaiselta katastrofilta vältytään. Talouden näkymät ovat silti niin epävarmoja, että halukkuus kalliimpien ostosten tekemiseen on vähäistä, ja yksityisen kulutuksen näkymät pysyvät vaisuina”, ennakoi Appelqvist.
Kysely on tehty maaliskuun alkupuoliskolla, eli viimeaikaiset huolet pankkikriisin mahdollisuudesta eivät vielä näy tuloksissa.