Lausunto koskien luonnosta vapaaehtoisista covid-19- rokotuksista annetun valtioneuvos-ton asetuksen muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoja luonnoksesta koskien vapaaehtoisista covid-19- rokotuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta.

Esityksen mukaan riskiryhmien, koronapotilaita hoitavan henkilökunnan ja iäkkäiden henkilöiden rokottamisen jälkeen muut ihmiset rokotettaisiin koko maassa ikäryhmittäin. Asetusehdotuksessa esitetään myös, että rokotuksia voitaisiin kohdentaa väliaikaisesti. Kohdentaminen tapahtuisi yhdenmukaisin ja avoimesti määritellyin epidemiologisin perustein kaikkialla Suomessa. Lisäksi asetusluonnoksessa esitetään myös, että rokotuksen antamisoikeuksia laajennettaisiin mm. hammaslääkäreihin.

Tiivistys Keskuskauppakamarin huomioista:

  • Rokotusjärjestystä tulee muuttaa pikaisesti niin, että rokotukset painotetaan pahimmille epidemia-alueille Suomessa.
  • Alueellinen painotus rokotuksissa tulee tehdä viranomaisten asiantuntemuksen ja ajantasaisten tautitilastojen perusteella.
  • Painotus pitäisi saattaa voimaan jo riskiryhmien rokottamisen aikana KRAR:n suosituksen mukaisesti.
  • Rokotusjärjestyksessä pitää huomioida yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittiset ammattiryhmät. 
  • Työterveys on otettava laajasti mukaan rokotuksiin

Tarkemmat perustelut:

Rokotusjärjestyksestä ja rokotteiden alueellisesta painottamisesta

Keskuskauppakamari pitää oikeana lähtökohtana esitysluonnoksessa esitettyä rokottamisen ikäjärjestystä siten, että sote-henkilöstön riskiryhmien ja jälkeen vanhemmat ikäluokat rokotetaan ennen nuorempia ikäluokkia. Tutkimustietoon perustuen on selkeästi nähtävissä, että sairaalahoitoon päätymisen riski ja kuolinriski ovat selkeästi korkeammat vanhemmissa ikäluokissa. Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan rokotusjärjestystä tulee muuttaa pikaisesti asetusehdotuksessa ehdotetuin tavoin niin, että rokotuksia voidaan painottaa pahimmille epidemia-alueille Suomessa. Alueellinen painotus rokotuksissa tulee tehdä viranomaisten asiantuntemuksen ja ajantasaisten tautitilastojen perusteella ennakkoon kerrotuin kriteerein koskien yhdenmukaisesti koko Suomea.

Rokotusjärjestystä muuttamalla säästyy ihmishenkiä. Lisäksi rokotusten tehokkaalla painottamisella voidaan pelastaa myös työpaikkoja ja lisätä sekä taloudellista, että inhimillistä hyvinvointia. Kymmeniä tuhansia suomalaisia on lomautettuina tai irtisanottuina työstään pandemian takia. Heidän ja koko maan edun takia virus pitää taltuttaa mahdollisimman nopeasti, johon rokotusten alueellinen painottaminen on hyvä apu.

Keskuskauppakamari pitää äärimmäisen valitettavana, että alueellisesta painottamisesta ei ole päätetty jo aikaisemmassa vaiheessa osana tautitilanteen hoitoa. Keskuskauppakamarin mielestä painotus pitäisikin saattaa voimaan jo riskiryhmien rokottamisen aikana KRAR:n suosituksen mukaisesti. Lisäksi Keskuskauppakamari oudoksuu nyt käsillä olevan asetusehdotuksen kyseisen pykälän lyhyttä voimassaoloaikaa. Rokotteiden alueellinen painottaminen on ehdotettu olemaan voimassa toukokuun loppuun saakka. On kuitenkin oletettavaa, että covid-19 tautia ei ole toukokuun loppuun mennessä onnistuttu täysin tukahduttamaan.

Rokotusjärjestyksessä tulisi lisäksi huomioida yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittiset ammattiryhmät. Pystymme säätämään ihmishenkiä ja avaamaan taloutta nopeammin, jos rokotamme nyt valittujen riskiryhmien jälkeenkin priorisoiden niitä, jotka liikkuvat ja ovat ihmisten kanssa kontaktissa eniten. Tähän tarvitaan tarkentavaa kansallista ohjeistusta.

Rokotusten antamisoikeudesta

Keskuskauppakamari kannattaa asetusehdotuksessa esitettyä rokotuksen antamisoikeuden laajentamista. Tällä tavoin voidaan varmistaa, että rokotejakelu on tehokasta silloin kuin rokotteita saapuu maahan jaettavaksi runsain määrin.

Keskuskauppakamari kuitenkin painottaa, että myös työterveyshuolto on otettava laajasti mukaan rokotuksiin. Olisi järkevä hyödyntää jo olemassa olevia resursseja täysimääräisesti ennen kuin uusia otetaan käyttöön. Työterveyspalveluiden kautta voidaan huolehtia siitä, että kaikki rokotteet saadaan mahdollisimman tehokkaasti annettua, eivätkä ne jää työvoimapulan tai terveyshuoltojärjestelmän kuormituksen takia antamatta. Työterveyshuollon kautta mahdollistuisi tehokas jakelukanava rokotusten toteuttamiselle ja samalla julkisen terveydenhuollon resursseja vapautuisi muualle. Rokotusaikataulua voitaisiin nopeuttaa siten, että työterveyshuolto saisi rokotteet valtiolta niiden hankkijana suoraan, eikä niitä kierrätettäisi kuntien kautta.

Kategoriat:Koronakriisi