Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteenmuuttamisesta

Henkilöautoja ruuhkassa. Kuvituskuva.

Keskuskauppakamari kiittää lausuntomahdollisuudesta ja toteaa kantanaan seuraavaa:

Hallitusohjelman mukainen esitys liikennepolttoaineiden valmisteveron alennuksesta on ymmärrettävä toimenpide, kun yritetään hillitä kansalaisten ja yritysten liikkumis- ja kuljetuskustannusten nousua. Ehdotuksen mukaisen veroalennuksen sijaan Keskuskauppakamari kannattaisi kuitenkin veronkevennyksen toteuttamista kohdennetummin ns. ammattidieseljärjestelmän avulla. Tämä suojaisi kuljetusalaa kustannusnousupaineelta. Suomessa tulisi huolehtia johdonmukaisesti siitä, että kannusteet puhtaan siirtymän edistämiselle liikennesektorilla säilyvät sekä liikennepolttoaineiden käyttäjillä (kotitaloudet, kuljetusala, liikennöitsijät) että alan kehitystyöstä vastaavilla yrityksillä (autoala, puhtaan energian ja teknologian yritykset). Nyt ehdotetulla muutoksella on hallituksen esityksenkin mukaan negatiivinen vaikutus päästökaupan ulkopuolisen liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Suomen liikenteen ja logistiikan pitkän aikavälin kehityksen kannalta on olennaista maamme säilyttäminen kiinnostavana ympäristönä uusiutuvien polttoaineiden sekä muiden puhtaiden teknologioiden kehittämiselle, tuottamiselle ja käyttämiselle. Olennaista on löytää tasapaino tämän kehityskulun vahvistamisen ja liikkumisen ja logistiikan kustannuskilpailukyvystä huolehtimisen välillä.

Mikäli veronalennus toteutetaan valmisteverotuksen kautta, kuten nyt ehdotetaan, tulisi veronalennus kohdentaa koskemaan ainoastaan uusiutuvia polttoainelaatuja, ottaen kuitenkin huomioon EU:n energiaverodirektiivin nykyisellään asettamat vähimmäisverotasot. Tämä on välttämätöntä, jotta veron alennuksen kannustinvaikutus ei kohdistuisi nimenomaisesti fossiilisiin polttoaineisiin. Uusiutuvien polttoaineiden verotuksen alentaminen parantaisi niiden hintakilpailukykyä, kun niiden osuus jaeltavasta polttoaineesta kääntyy tulevaisuudessa uudelleen kasvuun jakeluvelvoitteen palatessa vähitellen kasvu-uralle. Alennuksen kohdistaminen ensisijassa uusiutuviin bensiini- ja diesellaatuihin ja -komponentteihin on linjassa myös energiaverodirektiiviin kaavailtavan uudistuksen periaatteiden kanssa. Niiden kevyempi verotus edistäisi myös uusiutuvien polttoaineiden kehittämistä Suomessa.

Valtioneuvosto on ilmoittanut valmistelevansa myöhemmin erillisen noin 100 miljoonan euron alennuksen polttoaineiden hiilidioksidiveroon. Tässä yhteydessä verotusta tulisi uudistaa siten, että hiilidioksidiveron osuutta valmisteverotuksessa nostettaisiin ja energiasisältöveron osuutta laskettaisiin. Tämä mahdollistaisi nykyistä alempien verotasojen soveltamisen uusiutuville polttoaineille.

Kategoriat:Liikenne