MEN 40/2015: K-12-elokuvan mainostaminen lastenelokuvan yhteydessä

Lausunto:    MEN 40/2015                                     8.12.2015
Mainostaja: Omega
Media:          Elokuvateatterissa esitetty mainos (Finnkino Media)
Päätös:         Huomautus

 

K-12-ELOKUVAN MAINOSTAMINEN LASTENELOKUVAN YHTEYDESSÄ

Lausuntopyyntö

Mainonnan eettinen neuvosto on saanut lausuntopyynnön yksityishenkilöltä kellomainoksesta. Lausunnon pyytäjän käsityksen mukaan mainos on hyvän tavan vastainen, koska siinä oli kohtauksia K‑12-merkitystä James Bond -elokuvasta. Mainos esitettiin elokuvateatterissa juuri ennen lastenelokuvan alkua. Lastenelokuvan katsojien joukossa oli esimerkiksi 4-vuotiaita lapsia.

Mainos        

Omega-kellon mainoksessa on kohtauksia elokuvasta 007 Spectre. Elokuvan ikärajaluokitus on K‑12. Mainosta on esitetty Finnkino Flamingossa ennen Maija Mehiläinen -animaatioelokuvan alkua, joka on sallittu kaikenikäisille.

Mainostajan lausuma

Mainostaja kertoo saaneensa tiedon, että mainos on Finnkinon virheen vuoksi ollut Maija Mehiläinen -elokuvan yhteydessä. Finnkino on ilmoittanut korjanneensa virheen.

Median lausuma

Finnkino Media toteaa, että Omegan mainosspotin näyttäminen on inhimillinen virhe.

Alkutietojen mukaan mainos oli buukattu näkymään kaikkien elokuvien yhteydessä, viimeisenä mainosten ja trailereiden jälkeen ennen elokuvan alkua. Näin kaikki konehuoneet ohjeistettiin aiemmin viikolla 44 ennen kampanjan alkua. Viimeisen eli Golden spot -paikalla olevan spotin ajastus ja syöttö mainosten ja trailereiden perään tapahtuu konehuoneiden toimesta manuaalisesti varsinaisten mainoslistojen teknisen luonnin jälkeen.

Spotin buukkaustiedot tarkentuivat kampanjan alkaessa. Selvisi, että mainoksen oli tarkoitus näkyä vain 007 Spectre -elokuvan yhteydessä perjantaista 30.10. alkaen. Uusi ohjeistus konehuoneisiin meni perjantaina 30.10. aamupäivästä.

Flamingossa mainos oli poistettu ohjeiden mukaisesti kaikkien muiden elokuvien paitsi 007 Spectre -elokuvien yhteydestä, mutta Maija Mehiläiseen mainos oli jostain syystä jäänyt vielä lauantaiksikin. Virhe oli huomattu ja korjattu teatterissa viikonlopun aikana. Finnkino pahoittelee tapahtunutta ja pyrkii jatkossa entistä tarkempaan toimintaan, jotta vastaavia virheitä ei tapahdu.

Mainonnan eettisen neuvoston lausunto

Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 1 artiklan mukaan markkinoinnin on oltava lain ja hyvän tavan mukaista. Markkinoinnissa on otettava huomioon yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuu asianmukaisella tavalla. Artiklan 18 mukaan lapsille tai nuorille kohdistetussa tai heitä esittävässä markkinoinnissa on noudatettava erityistä huolellisuutta. Tällaisessa markkinoinnissa tulee kunnioittaa myönteistä asennetta, käyttäytymistä ja elämäntapaa.

Mainonnan eettiselle neuvostolle esitetyn selvityksen mukaan 007 Spectre -elokuvan kohtauksia sisältävä Omega-kellomainos on esitetty Maija Mehiläinen ‑lastenelokuvan yhteydessä. Finnkino Media on kertonut, että asiassa on tapahtunut inhimillinen virhe.

007 Spectre -elokuva on K-12-merkitty. Se on siis kielletty alle 12-vuotiailta, mutta sallittu aikuisen seurassa 9 vuotta täyttäneille.

Kellomainos on sisältänyt tyypillisiä James Bond -elokuvakohtauksia. Niissä on näytetty vauhdikkaita takaa-ajokohtauksia, räjähdyksiä ja fyysistä väkivaltaa. Mainoksessa on välähdyksenomaisesti näytetty myös pelottavan näköinen naamari. Neuvosto toteaa, ettei tällaisten kohtausten näkeminen ole sopivaa Maija Mehiläinen -elokuvan kohdeyleisölle.

Mainitulla perusteella neuvosto katsoo, että mainos on ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 1 ja 18 artiklojen vastainen. Mainos on siten hyvän tavan vastainen.

Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa mainonnan eettisen neuvoston puheenjohtaja johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen, varatuomari Arja Hiltunen, toimitusjohtaja Rainer Lindqvist, varatuomari Pirkko Mäkinen, emerituspäätoimittaja Tapani Ruokanen ja yhteiskuntasuhdejohtaja Petra Wikström-Van Eemeren.

Tarja Heinilä-Hannikainen                    Paula Paloranta
puheenjohtaja                                           sihteeri